Lehdistö 2012

Hankolainen Mikko Autero (9v) sai ensikosketuksen minimotoihin viikonlopun tapahtumassa.

Hangon Lehti 26.4.2012

 

Minimoto Junior Akademy

-päivä hangossa

Viime sunnuntaina kokoontui Silversandin karting radalle suuri joukko minimoto harrastuksesta kiinnostuneita nuoria, iältään 5-12 vuotta.

 Suuri osanottaja määrä yllätti järjestäjät. Aurinkoinen ja kuiva sää oli ihanteellinen tälläisen tapahtuman järjestämiseen.

 Hangossa järjestetty tapahtuma oli kevään ensimmäinen, sillä maantieteellisestä paikasta johtuen täällä voi aloittaa ulkorata ajot aikaisin keväällä.

 -Hangon Urheiluautoilijat oli positiivisesti kiinnostunut vastaanottamaan ja avustamaan tälläisen tapahtuman järjestelyissä, kertoo tapahtuman puolesta, Minimotojuniorit ry:n puheenjohtana toimiva Sanna Koskinen Huittisesta.

Minimoto lajin esittely

Päivän järjestelyissä oli mukana seuran kymmenen toimitsijaa. Seura perustettiin viime vuoden lopussa ja sen pääasiallisena tarkoituksena on tuoda lajia esille. Minimotot ovat ensiaskel ratamoottoripyöräilyyn. Harrastuksen voi aloittaa varsin nuorena, kuten radalla viikonloppuna nähtiin. Seura toivookin löytävänsä yhteistyökumppaneita eri radoilta missä voidaan järjestää lisää samanlaisia tutustumispäiviä. Päivän teemana oli tutustuminen lajiin. Neljäkymmentä lajista kiinnostunutta nuorta oli saapunut seuraamaan ja kokeilemaan pyöriä. Paikan päällä sai lainaksi asiaan kuuluvat turvavarusteet ja pyörän aivan ilmaiseksi. Aluksi nuoret tutustettiin pyöriin ja niiden toimintaan. Ratavarikolla sai kokeilla ajoa ensin. Tämän jälkeen sai mennä radalle ajamaan omaan tahtiin. Koska kiinnostuneita oli näinkin paljon, jouduttiin nuoret jakamaan eri ryhmiin. Päivä kuluikin leppoisesti, lasten riemu oli suorastaan ihailtavaa. Laji yhdistää perheen jokaisen jäsenen. 

Minikokoinen ratamoottoripyörä

Minimotossa ajetaan nimensä mukaisesti mini kokoisilla ratamoottoripyörillä suljetuilla asvaltti radoilla. Ulkomuodoltaan ne muistuttavat lähes 1:1 isoveljeään, Superbike luokan moottoripyöriä. Harrastajat ajavat harjoituksiaan, sekä kilpailujaan karting radoilla ympäri suomen. Kaluston liikuttelu ei vaadi suurta kuljetuskalustoa, henkilöauto ja peräkärry riittävät. Noin metrin mittaiset ja vajaat 25 kg painavat minimoto pyörät on valmistettu erityisesti kilpailukäyttöön, eikä niitä voi rekisteröidä tieliikennekäyttöön. Juniori pyörien tehoja kuristetaan erillisten kuristin prikkojen kanssa ja niistä saadaan otettua n. 6 hv. Kalusto on valmistajasta huolimatta hyvin tasaväkistä näiden sääntöjen ansiosta. Säännöissä on tarkkaan määritelty miten ja mitä laitteisiin saa muuttaa. Kilpailemisen voi aloittaa seitsemän vuotiaana, Junior A-luokassa, jossa ajavat 7-9 vuotiaat. Lajin harrastajien parissa vallitsee välitön ja rento tunnelma, toisia autetaan ja teknistä tietoa jaetaan mielellään.

Kiinnostus minimotoon

Hankolainen Mikko Autero (9v) osallistui ensimmäisen kerran tälläiseen tapahtumaan. Kiinnostus moottoriharrastukseen perheessä on ollut jo muutaman vuoden. Aikaisemmin Mikko on ajanut mönkijällä ja karting autolla. Tämä laji kiinnostaa siinä määrin että lajia tullaan jatkamaan. Aluksi jatketaan lainakalustolla ja katsotaan miten pitkälle päästään. Kyseessä on kuitenkin aivan uusi laji.  

-Hyvä että kiinnostusta löytyy, kertoo Mikon isä Markku Autero.

 

Teksti ja kuva: Jari Martiskainen

 

Bike uutiset 23.4.2012

Minimotojuniorit ry avasi Academyn Hangossa

Minimotojuniorit ry aloitti Minimoto Junior Academyn hyväntuulisella ja auringoisella ajopäivällä Hangon Silversandin karting radalla.
Yli 40 innokasta tulevaisuuden RR-tähteä oli saapunut tutustumaan minimotoihin ja ottamaan tuntumaa rata-ajoon. Runsaslukuinen joukko testaajia tarkoitti sitä, että järjestävällä taholla oli kädet täynnä töitä. Kaikeksi onneksi talkoohenkiset vanhemmat auttoivat toimimalla liputtajana radan varressa.

Minimotojuniorit ry tarjosi usealle ensikosketuksen moottoriurheiluun, ja nuoret kuljettajat kiittivät kiertäen rataa innolla. Varikolle palaamisen jälkeen alkoi välittömästi tarkka ajolinjojen ja ratatahtutumien analysointi. Pienten kuljettajien kasvoilla näkyi toinen toistaan leveämpiä hymyjä ja monessa kodissa epäilemättä keskustellaan vakavasti RR-harrastuksen aloittamisesta..

Lue lisää bike.fi sivuilta..

Linkki alkuperäiseen juttuun:

www.bike.fi/uutiset/minimotojuniorit-ry-avasi-academyn-hangossa-23334

Teksti ja jutun kuvat: Petri Suuronen

 

Hankolainen Noel Närvi (4v) otti ensikosketuksen karting harrastukseen koko perheen voimin. Mairon Lande (kesk) turvaa ajoa narulla. Ivan Rantanen (oik) antaa viimehetken neuvot, ennen radalle menoa.
Tammisaarelainen Emil Eskola (9v) ajeli jo tottuneesti radalla. Perheen kanssa radalle saapunut Emil on harrastanut kartingia jo muutaman vuoden.

Kauden avajaiset Silversandin karting radalla

Vaikka Silversandin karting radalla on voinut ajaa tänä keväänä jo monta viikkoa, pidettiin viralliset ajajaiset vapun päivänä. Hanko Rental Oy niminen yritys vuokraa päätoimisesti karting autoja ja järjestää tapahtumia asiakkaille. Yhdessä Hangon Urheiluautoiljoiden kanssa järjestetty päivä keräsi lähinnä lapsiperheitä radan varteen. Mukana oli monia ensikertalaisia, jotka saivat ensin peruusteellisen opastuksen auton ajamiseen ja radalla käyttäytymiseen. Suomen eteläisin rata on avoinna suurimman osan vuodesta,maantieteellisestä sijainnista johtuen. Ulkopaikkakuntalaiset suuntaavat ensimmäiseksi hankoon harjoittelemaan koska muuaalla suomessa ulkoradat ovat vielä kiinni. Rata on avoinna pitkälle syksyyn.

Yksi päivän nuorimmista kuljettajista oli Noel Närvi hangosta. Vasta neljä vuotias Noel oli saapunut koko perheen kanssa radalle. Viime kesänä radalle pääsyn esti se että jalat eivät yltäneet polkimiin. Nyt pituutta oli sen verran että radalle piti päästä. Näin nuoret kuljettajat ottavat ensi kosketuksen kaikkein pienimmillä autoilla joiden nopeus on kävelyvauhtia. Varmuuden vuoksi auton perään laitetaan naru jolla varmistetaan turvallinen ajo. Mikäli kiinnostus lajia kohtaan heräsi, radalta saat käytöösi niin auton kuin tarvittavat varusteet. Radan henkilökunta auttaa ja neuvoo mielellään karting harrastuksen aloittamisesta.

 

Teksti ja kuva: Jari Martiskainen 

HanUA:n Mika Salo ajoi ensimmäisen osakilpailun voittoon.

Hangon Lehti 21.6 2012

Mika Salo Rotax Max Cahallaenge sarjan kärkeen

Hangon Urheiluautoilijoita (HanUA) edustava karting kuljettaja Mika Salo aloitti tänä keväänä kipailemisen valtakunnallisessa Rotax Max Challaenge sarjassa. Kilpailujen järjestelyistä vastaa MPT Racing Kotkasta. Klpailukipinä iski uudestaan kun kaksi edellistä kautta meni ajaessa yksilökisoja. Kun Tom Berglund ja Olli Remes lupautuivat mekaanikon tehtäviin, Salo liittyi oullaiseen Speed Fun Teamiin ajakseen nämä kisat. Viime viikonloppuna Kotkassa ajetusta kahdesta osakilpailusta tuloksena oli voitto ja viides sija. Tällä tuloksella Salo on sarjan kärkipaikalla. Kaudella 2012 ajetaan yhteensä10 osakilpailua (kaksi kisaa per viikonloppu) jotka ovat Kotkassa, Oulussa, Joensuussa, Tamperella ja Lappeenrannassa. 

Kisan kulku

Lauantai päivä oli melko suvereeni esitys, aamun treeneistä aina finaaliin asti Salo oli nopein. Finaalissa voitto tuli tuli reilulla marginaalilla. Sunnuntai alkoi luaavasti, aamun treeneissä lauantan kisarenkailla Salo oli sekunnin nopeampi kuin seuraava. Kustannussyistä alle laitettiin viimevuotiset uudet renkaat. Muiden laittaessa tuoretta kumia aika-ajoon. Lopulinen sijoitus aika-ajoissa oli neljäs. Ensimmäisessä erässä Salo nousi kolmanneksi. PR-Finaalissa maaliintulo järjestys oli toinen. Lähtö finaaliin kakkosruudusta. Vauhti oli renkaista huolimatta kuitenkin kohdallaan ja kolmannella kierroksella tuli tilaisuus ohittaa ykköstä. Ohituksessa otettiin hieman kontaktia jonka vuoksi Salo pyörähti, kaverin kisan jäädessä siihen. Salo tipahti muutaman sijan tämän takia mutta sai lopulta kirittyä viidenneksi.  

Kesäkuun alussa kisa matka suuntautui Ouluun. Molempien kisapäivien aika-ajot olivat lähes identtiset kun lähtöruutu oli neljäs. Salo ajoi tasaisen varman ajon voittaen molemmat finaalit. Salo jatkaa sarjan ykköspaikalla.    

Maailmanlaajuinen kilpasarja

Rotax Max Challaenge on kilpasarja kaikentasoisille karting harrastajille. Sitä on ajettu jo vuodesta 2000 lähtien. Sarja on ylivoimaisesti maailman suosituin ja sitä ajetaan tällä hetkellä yli kuudessakymmenessä maassa. Kaikkien maiden voittajat kohtaavat vuosittain suuressa Grand Finaalissa. Kilpailu ajetaan tänä vuonna Portugalissa marraskuussa. Salo ajaa Rotax:in 125 cc vesijäähdytteisellä moottorilla. Hevosvoimia koneesta löytyy n. 30. Kilpailussa minimipaino kuljettajan kanssa saa olla 173 kg. Kilpailuissa voidaan käyttää mitä tahansa AKK:n tekniset säännöt täyttävää karting runkoa.

Teksti ja kuva: Jari Martiskainen     

         

HanUA:n Mika Salo lisäsi pisteitä voittamalla viikonlopun kisassa.

Hangon Lehti 2.8.2012

HanUA:n Mika Salo jatkaa sarjan kärkipaikalla

Hangon Urheiluautoiljoita edustava Mika Salon piti osallistua kolmanteen Rotax Max Chalaenge osakilpailuun Kangasalan moottoiriradalla pari viikkoa sitten. Toisin kävi, lähi ympäristön asukkaiden toimesta ympäristö lupaan vedoten kilpailu peruttiin. Korvaavaksi radaksi vaihdettiin Lappeenrannan Kimi Circuit samalle viikonlopulle.

Lisää palkinto sijoja

Viikonlopun kaksi osakilpailua tuotti jälleen palkintosijat ja lisää palkintoja karting palkintokaappiin. Ennen varsinaista kisaa harjoitusajoissa vauhti oli vielä kohdallaan mutta lauantain kisassa vauhti riitti kolmanteen lähtöruutuun. Ruutulipun Salo ylitti samalla tuloksella. Syy vauhdin putoamiseenkin löytyi, runkoputkesta löytyneestä murtumasta. Vesisade ennen Pre- finaalia tasoitti kalustosta johtuvaa taso eroa. Sunnuntain kisa sujui ongelmitta ja Salo ajoi voittoon reilulla marginaalilla. Salo johtaa sarjaa 36 pisteellä kun jäljellä on enää neljä kisaa. Päivän saldoksi tuli siis kolmas ja ensimmäinen sija. Salolla on nyt ajetuista kisoista neljä voittoa, yksi viides ja yksi kolmas sija.

Seuraavan kerran Salo kilpailee Joensuussa 11.-12. elokuuta. Viimeiset kaksi kisaa ajetaan Lappeenrannassa syyskuussa.

Kiitokset kuuluvat myös mekaanikkona toimineelle Tom Berglundille.

Yhteistyökumppaneina toimivat Helkama pyörä, Hangon TB-huolto ja Eteläkärjen Automaalaamo.

Sarjatilanne kuuden ajetun kisan jälkeen:

1. Mika Salo HanUA (517 pist.)

2. Sami Sinkkonen AL Kuopion FK-kerho (481 pist.)

3. Vesa Salminen PirkaFK (469 pist.)

Teksti ja kuva: Jari Martiskainen

HanUA:n Mika Salo varmisti sarjavoiton Joensuun kisassa. Tuliaisena oli jälleen kaksi suurta pokaalia palkintokaappiin. Matka Portugaliin odottaa marraskuussa.

Hangon Lehti 23.8.2012

HanUA:n Mika Salo ajoi sarjavoittoon

Hangon Urheiluautoilijoiden Mika Salo ajoi kaksi Rotax Max Chalaenge osakilpailua Joensuun moottoriradalla pariviikkoa sitten. Viikonloppuna ajetut kaksi osakilpailua toivat Salolle voiton ja neljännen sijan. Joensuun tulos riitti varmistamaan sarjavoiton ilman että Salon tarvitsee ajaa viimeistä kisaa omassa luokassaan Kouvolassa.

Varma paalupaikka

Lauantain aika-ajossa vauhti oli kohdallaan varmistaen paalupaikan. Pre finaalissa Salo saapui ruutulipulle ensimmäisenä selvällä erolla toiseksi tulleeseen. Finaalissa tulos oli sama, Salon voittaessa kisan. Perus selkeä kisataktiikka takasi täydet kisapisteet.

Matka päättyi keskeytykseen

Sunnuntain kisan aika-ajoissa Salo oli nopein mutta ensimmäisen erän väärät rengaspaineet verottivat kulkua sen verran että maaliviivalla sijoitus oli neljäs. Pre finaalissa matka katkesi kolarisumaan. Etupuskurin irrottua tuloksena oli tekninen vika ja sen myötä keskeytys. Finaalissa lähtöpaikka oli takarivistä. Koska ennen finaalia satoi, valitsi Salo alleen sadekelin renkaat. Sade kuitenkin loppui kisan aikanajha renkaat kuluivat loppuun ennen aikojaan.  Lopulta Salo ylitti maaliviivan neljäntenä.

Sarjavoitto varmistui

Sarjan viimeiset kaksi osakilpailua ajetaan Lappeenrannan sijasta Kouvolassa syyskuussa. Sarjavoiton ansiosta hankolainen Mika Salo pääsee kilpailemaan suuressa maailman finaalissa Grand Finaalissa joka ajetaan tänä vuonna Portugalissa marraskuussa. Kouvolan kisassa Salo aikoo ajaa DD2 luokassa eli samanlaisella autolla kuin Portugalissa. Syy tähän on tietenkin sarjavoiton varmistuminen ja se että Salo aikoo saada tuntumaa kyseiseen luokkaan. Salo onkin iloinen saamastaan sarjavoitosta ja aikoo edustaa suomea ja hankoa kunniakkaasti. Suuri kiitos tästä saavutuksesta kuuluukin makaanikkona toimineelle Tom Berglundille joka lähtee mukaan Portugaliin. Myös tiimi päällillö Mika Koskela ja yhteistyökumppanit Helkama-pyörä, TB-huolto ja Eteläkärjen Automaalaamo saavaat osansa kiitoksista.

Teksti ja kuva: Jari Martiskainen